Viikonloppuloma omalla mökillä

Me varattiin jo varmaan kuukausi sitten tämä viikonloppu, että tehdään jotain kahdestaan miehen kans. Päädyttiin sitten että mennään koko viikonlopuksi mökille, ja mies voi lauantaina mennä metille ja minä saan myös omaa aikaa. Alunperin olin ajatellut, että siivoan kunnolla koko mökin, mutta mulla on selkä reistaillut niin pahasti että sain sitten unohtaa semmoset hommat 🙂 Muutamaan viikkoon en tosiaan ole voinut kunnolla liikkua enkä tehdä juuri mitään, koska selkä ollut niin kipeä. Vahvoja kipulääkkeitä myös joutunut syömään, ja se tehnyt olon myös aika huonoksi. Nyt onneksi parempaan päin!

Mutta mukava vaan joskus olla. Perjantai-iltana saunottiin, syötiin hyvin ja oleskeltiin. Kävin ostaa Kuhalta loimulohta ja graavilohta, kumpikin meidän kummankin herkkua 🙂 Lauantaina mies kävi hakee meidän vanhimman pojan kotoa mukaan metille. Minä nukuin parin tunnin päikkärit ja käväsin asioilla. En kyllä viitsinyt sitten Kärkkäistä kauemmas lähteä ostoksille, ja siirryin Kärkkäisen jälkeen mökille nettishoppailee joululahjoja. Miehellä vähän venyi metsätysreissu ja kerkesin käydä vielä pitkän kävelylenkin ennen kuin lähdettiin illaksi ravintolaan syömään ystäväpariskunnan kans.

Sunnuntaiaamuna nukuttiin pitkään ja syötiin aamupala sängyssä. Löhöttiin vaan ja käytiin kävelyllä vielä ennen kuin lähdettiin kotiin lasten luokse. Tämmöiset lomat on kyllä ihan täydellisiä. Ei matkustamista eikä siitä tuomaa väsymystä. Jos muutaman kuukauden päästä uusiksi 🙂 Kiitos siskolle kun oli hoitamassa meidän lapsosia!

Arkea ilman tukiverkostoja

Mietin sillon kun tänne Utsjoelle lähdettiin, että alkaako täällä ahdistaa jossakin vaiheessa se, ettei päästä miehen kanssa käymään kahdestaan missään, tai jos muuten tarvii hoitajaa tai apukäsiä ja niitä ei täällä ole. Iissä meillä on aina ollut hyvä tukiverkosto, ja melkeinpä aina kun ollaan tarvittu hoitajaa niin ollaan myös saatu. Ehkä vähän liian hyvälle ollaan totuttu siinä asiassa.

Mutta hyvin ollaan pärjätty vaikka hoitajia ei ole täällä. Toisaalta meidän esikoinen on jo niin iso, että hänkin pärjää jo hetken pienempien kanssa. Pientä maksua vastaan mielellään hoitaa 🙂 Ja uskon, että jos täällä pidempään asuisi, niin varmasti tutustuisi enemmän muihin ihmisiin, ja sitä kautta saisi jonkilaista apua tarvittaessa. Miehellä myös työmaa sen verran lähellä, että jos tulisi jotain lääkärikäyntejä tai muuta, niin äkkiä sieltä tulee siksi aikaa kotona käymään.

Ollaan koitettu ottaa edes kerran viikossa joku pieni hetki yhdessä, esim. käyty pyöräilemässä. Nuorin alkaa kuitenkin niin aikaisin jo yöunille, että sen jälkeenkin kerkeää vielä lähteä käymään jossakin. Muutamia kertoja ollaan myös käyty iltakahvit juomassa tunturissa.

Itse pidän sitä yhteistä aikaa sen verran tärkeänä, että olen valmis myös panostamaan siihen, että sitä oikeasti myös on. Yhtenä iltana mentiin illalla saunan jälkeen kotaan grillaamaan hornetteja, ja kahvittelee. Ei ne yhteiset hetket aina sen kummempia tarvi olla, tai vaadi sen enempää suunnittelua.

Koronan takia kyllä jouduttiin unohtamaan joitakin juttuja. Mun siskolla oli tarkoitus tulla tänne keväällä hoitamaan meidän lapsia, että oltaisiin päästy miehen kanssa kahdestaan käymään yön yli reissussa. Se nyt jäi sitten tekemättä. Mutta haaveissa on, että syksyllä tultaisiin täällä sitten kahdestaan käymään. Tammi-helmikuun vaihteessa mun sisaruksia oli täällä, ja sillon päästiin kelkkailee kahdestaan.

Käytiin myös juuri ennen kun ravintolat suljettiin, syömässä Holiday Village Vallen ravintolassa. Sinne mennään myös uudestaan heti kun ravintola aukeaa 🙂 Voin kyllä suositella. Varsinkin hampurilaiset ovat todella hyviä 😉

Mutta on kyllä mukavaa sitten, kun mennään takaisin kotiin, että ehkä päästään kahdestaan käymään vaikka edes yhden yön reissussa. Vaikka omalla mökillä! Nyt nautitaan vielä täällä pohjoisessa <3

Mukavaa sunnuntai-iltaa!