Syksy ja mukava arki

Syksy on tullut ja sen mukana vesisateet ja kovat tuulet. Tykkään syksystä ja pimeistä illoista, mutta vesisateista en tykkää. Aamulenkit jää tekemättä jos vettä sataa, ja tuntuu ettei päivät käynnisty niin hyvin jos ei lenkille pääse. Tykkään poltella illalla kynttilöitä, ja muutenkin tuntuu kesän jälkeen tervetulleilta pimeät illat ja yöt.

Me ollaan saatu olla nyt terveenä ja lapset on saanut olla koulussa 🙂 Eemilin kanssa meillä päivät menee aika leppoisasti. Aamutoimien jälkeen lähdemme sään salliessa lenkille, touhuamme jotain yhdessä ja yleensä yhden jälkeen ensimmäiset koululaiset jo tulevatkin kotiin. Eemil käy nyt kaksi kertaa viikossa siellä avoimessa päiväkodissa, aina kolme tuntia kerrallaan, ja on kyllä tykännyt ihan tosi paljon. Kovin pahaa uhmaakaan ei Eemilillä ole vielä havaittavissa, toki välillä kiukuttelee pienistä asioista, mutta ei mitään semmoista että olisi itsestä tuntunut, että kumpa olisin töissä 🙂

Itse olen koittanut pitää omista harrastuksista kiinni. Kuntosalilla pari kertaa viikossa ja muutama lenkki päälle. Tuntuu että nyt kerkeää niin hyvin harrastaa, kun kotona vielä olen, että pitää oikein ottaa ilo irti siitäkin 🙂

Viime viikonloppuna lähdettiin miehen kanssa yhden yön lomalle omalle mökille. Itse olin perjantaina miettinyt, että pitäisköhän kysyä hoitajaa että päästäis mökille, mutta en kerennyt sanoa ääneen kun mies jo ehdotti samaa. Ollaan vissiin jo niin vanha pari, että ajatellaan yhtäaikaa samoja asioita 🙂 Oli mukava vaan olla, syödä hyvin, saunoa ja nukkua kunnon yöunet. Sunnuntaina haettiin illalla myös vene pois mökkirannasta.

Meillä on tässä synttäreiden viettoa tiedossa, kun isommat pojat on syntyneet syksyllä, toinen syyskuussa ja toinen lokakuussa. Vanhimman kaverisynttärit pidettiin jo, viikonloppuna juhlitaan kummien, mummujen ja papan kanssa, ja ensi viikolla on toisen pojan kaverisynttärit. Ihan mukavaa hommaa 🙂

Tämmöistä arkea täällä!

Syysflunssaa ja pientä pintaremonttia

Olen monena iltana ajatellut, että kun iltahommat on tehty niin istahdan koneelle ja kirjoittelen tänne kuulumisia. Mutta jotenkin nämä illat menee aina niin hetkessä, että ei jaksa enää illalla konetta avata.

No nyt sattui hyvä hetki. Lapset nukkuu (esikoista lukuunottamatta) ja mies on jääkiekkoa pelaamassa. Meillä tosiaan on melkein kaikilla flunssaa, vitosluokkalainen on ollut koko viikon koulusta pois. Ei yhtään pahaa, mutta kouluun ei viitsi laittaa. Itsellenikin se sitten tuli vaikka kovasti yritin pistää vastaan. Nyt ei auta kuin parannella ja toivoa, että menee nopeasti ohi.

Nyt kun pitää tässä kotosalla vaan olla, niin oon kieltämättä saanut aika hyvin käytyä kaappeja läpi ja vaihtolavalle sekä myyntiin on lähtenyt paljon tavaraa. Oon ennen ollut semmonen, etten oo raskinut oikein mitään laittaa pois. Nykyään onneksi kyllä osaan sen, ja niin ihanaa kun saa kaappeihin jopa vähän tyhjää tilaa!

Meillä on myös täällä pieni remontti meneillään. Tehdään isosta vaatehuoneesta esikoiselle makuuhuone. Meillä on tässä talossa yläkertavaraus, ja porrasvarauksen kohdalla on iso vaatehuone, eli sisäänkäynti on sinne ihan oma. Isommat pojat saa sitten yhteisen huoneen ja pikkupojat yhteisen. Uskon, että tyttären huoneesta tulee tosi hyvä, vaikka jouduinkin miestäni hiukan suostuttelemaan tähän projektiin. :)En jaksanut enää kuunnella sitä, että pikkupojat sotkee aina huoneen yms. Tytön sisustustoiveita kuunneltiin ja melkein kaikki pystytään toteuttamaankin.

Me mietittiin pitkään, että aletaanko tekemään yläkertaa tai laitetaanko talo myyntiin. Kuitenkin ajatuksena, että vielä rakennettaisiin uusi talo jossain vaiheessa, niin päätettiin olla tekemättä yläkertaa, koska neliöitä tulisi niin paljon lisää, ja voisi olla hankalampi vaan myydä myöhemmin. Nyt saatiin vähän lisäaikaa kun saadaan yksi makkari lisää. Jos sitä hiljoitellen vaikka tontteja alkaisi katsoo ja sitten vähän myöhemmin se uusi talo 🙂

Isommat pojat tarvii jo omaa rauhaa ja omaa tilaa, niin mukava tehdä niillekin jo isompien poikien huone. Ensi viikolla pitäisi tulla sänkyjä ja vähän muutakin sisustuskamaa, niin saadaan loppuun tämä urakka. Keittiöstä meillä lähti myös osa kaappien ja laatikoiden ovista hiontaan ja maalaukseen. Voin sanoa, että näin yhdeksän vuoden asumisen jälkeen niissä jälkiä jo oli ihan kiitettävästi 🙂

Kunhan saadaan nämä huonejärjestelyt ja remontti valmiiksi, niin voisin esitellä ainakin lasten huoneet täällä. Mielenkiinnolla itsekin odottelen lopputulosta 🙂

Syysiltana juoksulenkillä kuvattua

Kivaa syksyä 🙂

Arki

Ihanaa kun lapsilla alkoi koulu! Meillä lähti lapset 7,5,4 luokille ja eskariin. Aika rauhallisia on aamut kun ollaan Eemilin kanssa kahdestaan kotona. Mutta tuli kyllä taas rytmi ja muut rutiinit niin tarpeeseen. Tykkään aina kesällä siitä, kun ei oo kauheasti aikataluja eikä illalla kiire nukkumaan, mutta yleensä sen parin kuukauden jälkeen alkaa kaipaamaan jo sitä rytmiä.

Olen viikolla aika tarkka lasten nukkumaanmenosta, vanhin valvoo vähän pidempään mutta pojat alkavat kyllä viimeistään yhdeksältä nukkumaan. Välillä jos menee vähän myöhäisempään, niin sen kyllä huomaa heti aamulla.

Eskarilainen on ollut tosi innoissaan koulusta, hänkin kaipasi jo tekemistä enemmän sekä omanikäisiä kavereita. Viime talvena huomasi kovasti jo tylsistymistä kotona, 2- vuotiaasta kun ei oikein saa vielä leikkiseuraa kunnolla.

Ensimmäinen eskariaamu

Päätin, että kun koulut alkaa, niin otan tavaksi alkaa enemmän lenkkeilee Eemilin kans aamupäivisin. Tähän asti ainakin ihan hyvin toteutunut 🙂 Iissä alkaa nyt syyskussa ensimmäistä kertaa avoin päiväkoti, joka on kaksi kertaa viikossa kolme tuntia. Hain paikkaa sinne Eemilille, saa nähdä pääseekö. Se voisi olla ihan kiva hänelle, sopivan lyhyt aika mutta saisi siellä leikkiseuraa aina hetkeksi.

Nyt vain toivotaan ettei korona lähde kovin leviämään ja tulisi taas rajoituksia paljon. En kaipaa tähän rauhalliseen syksyyn ainakaan etäkoulua. Ja kelitkin on olleet ihan mahtavat vieläkin! Nyt kelpaa nauttia syksystä 🙂

Eilen illalla kävin pikkupoikien kans uimassa 🙂

Mukavaa syksyä kaikille!