Viikonlopun retkeilyt

Me saatiin viikonloppuna meidän ystäväperhe tänne kyläilemään. Koronan vuoksi kevään kyläilyt piti perua, mutta nytkin kerkesi vielä tulla 🙂 Sattui myös aika hyvät kelit, vaikka alunperin näytti pelkkää vesisadetta.

Sunnuntaina miehet ja pojat lähtivät kalalle, ja me muut lähdimme käymään tuossa lähellä tunturissa. Meidän kaksivuotiaat olivat kantorinkassa ja muut kävelivät. Oli kyllä yllättävän rankka nousta rinkka selässä ylös, mutta hyvin me selvittiin 🙂

Noustiin tosi ylös, koska lapset halusivat mennä sinne missä on lunta. Ylös päästyämme pidimme pienen tauon ja lapset saivat pillimehut. Katseltiin ja ihailtiin vähän aikaa maisemia, ennen kun lähdettiin alaspäin. Lapset olivat innoissaan lumesta ja teimme myös pienen lumiukon.

Illalla kun miesväki kotiutui kalalta, lähdimme käymään vielä koko porukka retkellä Nuorgamissa, Skaidijärven kodalla. Reitti lähtee Pulmankitien varresta, ja on oikein sopivan mittainen lasten kans, oiskohan ollut 2,1 km suuntaansa. Tällä kertaa miehet kantoivat nuorimmaiset rinkassa, ja reitti tuntui aika helpolta, koska jyrkkää nousemista ei ollut oikeastaan ollenkaan.

Kodalle kun päästiin, niin teimme ulos nuotiopaikalle tulet. Keli oli niin nätti, ettei viitsinyt kodassa istua. Paistoimme makkaraa ja herkuttelimme karkeilla ja sipseillä. Lapset leikkivät ja riehuivat tunturissa.

Mulla ei tullut kodasta otettu yhtään kuvaa, muutenkin unohdin kuvailla, vaikka olin aikonut panostaa kuvien ottamiseen tällä reissulla. Lasten kanssa on aina sen verran sitä tohinaa, ettei välttämättä kerkiä niin keskittyä kuvien ottamiseen.

Mutta mukava reissu kaikinpuolin, ja maisemat tuolla on aivan mahtavat! Eipä sitä valokuviin saa mitenkään ikuistettua nuita maisemia mitä tuolla pääsee näkemään.

Kiva viikonloppu

Mun vanhemmat ja kaksi veljeä tulivat meille perjantai-iltana puoli kahdentoista aikaan, ja lähtivät pois sunnuntaiaamuna puoli kymmenen aikaan. Tulivat samalla hakemaan mun siskon pois täältä. Meillä oli siis vain lauantaipäivä aikaa touhuta, mutta me kerettiin tehdä vaikka mitä. Ja ei ollut edes kiireen tuntua ollenkaan.

Lauantaina lähdimme aamupalan jälkeen käymään retkellä Kalkujoenlammen kodalla. Otimme evääksi makkaraa, pullaa ja kahvia, sekä tietysti juomista tarpeeksi. Lämmintä oli yli kaksikymmentä astetta, aivan täydellinen retkeilysää.

Eemilille otimme nyt kantorinkan mukaan, ja hän viihtyikin siellä hyvin. Mentiin pidempää ja loivempaa reittiä sinne kuin viimeksi, noin kaksi kilometriä suuntaansa. Reitti oli jo melkein täysin kuiva, eikä kengät kastunut ollenkaan.

Mentiin tosi hissukseen, paitsi osa lapsista paineli jo edeltä sinne. Ihastelimme maisemia matkan varrella ja otimme valokuvia. Perillä mies teki ulos nuotion, paisteltiin makkaraa ja kahviteltiin. Lammen varrella on myös ulkotulipaikka ja pöytä ja penkit, joten siellä on tosi hyvä retkeillä kyllä. Oli mukava rauhassa istua ja nauttia kesäpäivästä. Sääskiäkään ei ollut vielä ollenkaan.

Tulomatka menikin nopeasti, ja ajeltiin vielä käymään kaupassa jäätelöostoksilla. Kotona levähdettiin vähän ja tehtiin ruokaa.

Ruokalevon jälkeen lähdimme käymään katsomassa Utsjoen kirkkoa ja kirkkotupia. Siellä on kyllä niin kaunista, että suosittelen kesällä täällä ollessa ehdottomasti käymään siellä. Lapsetkin innoissaan kiertelivät siellä. Kirkkotuvat ovat peräisin 1800-luvun alusta, ja sitä miettii kun siellä kiertelee, että mitäkähän kaikkea siellä on tapahtunut joskus ja millaista ollut. 1930-luvulla tuvat ovat olleet vielä ahkerassa käytössä.

Lapset olivat pitkin päivää puhuneet, että haluavat uimaan, joten kun lähdimme kirkkotuvilta, niin ajoimme vielä Nisulammelle uimaan. Pojat uivat ja sen jälkeen kotiin ajaessamme haettiin vielä vielä iltapalaksi hampurilaiset Annukan grilliltä 🙂

Loppuilta istuskeltiin terassilla ja nautittiin auringosta. Saunan jälkeen oltiinkin aika valmiita nukkumaan. Meillä oli tosi mukava viikonloppu 🙂